torstai 31. joulukuuta 2015

Uusi Vuosi

Kiirettä on pitänyt, joten en ole ehtinyt tekemään päivityksiä tänne. Kiva kun joku on kaivannutkin :) Kaikki on hyvin :) Kuulemisiin pian!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä

 Linnan kutsuja glogin ja herkkujen kera katsellaan.
 Perinteisesti täällä Kivimäessä juhlitaan Itsenäisyyspäivää. Leipoen piparkakkuja kolmen lapsenlapsen kanssa, perunalaatikkoja imellyttäen ja paistaen.
Huushollissa punainen alkaa valtaamaan ja siivousta suunnitellaan ;)

Haudoille vein kynttilät kiitokseksi Itsenäisen Suomen rakaentaja rakkailleni. Kyynelehdin Presidenttimme kanssa kun Veteraanit lauloivat  viimeistä iltahuutoa Presidentin juhlissa. Koskettavaa!

Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille :)

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pikkujoulua

Ei mitään kummenpaa kuin porkkanalaatikoiden tekoa pakastimeen jouluksi, kyntteliköt ikkunoihin ja Hoosiannan laulamista. Olimme tänään konsertissa missä saimme kuulla kauniita joululauluja ja runoja. Yhdessä lauloimme Hoosianna-virttä. Kyyneleet valuivat kun kuulin kauniita koskettavia lauluja. Tästä alkaa Joulunodotus!

Illalla kokeilin ensimmäistä kertaa fimo-massaa.....myöhemmin esittelen tuotoksiani jos ne nyt onnistuu :)

lauantai 28. marraskuuta 2015

Askareita

 Massasta askartelin joulumyyjäisiin koristeita
 Jouluaiheisia
Pikkutytölle prinsessajuttuja

 Pikkujoulun kunniaksi tein torttuja luumu/appelsiinituorejuustotäytteellä

Minä tykästyin näihin uusiin makuihin, mutta yllätysyllätys Vaari kaipasi PERINTEISIÄ joulutorttuja. No arvasin sen ja siksi vaarille leivoin omia torttuja ihan perinteisellä ja TAVALLISELLA luumutäytteellä ;)

Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille teille :)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sinisiä hetkiä

 Neiti oli koiran ja poikaystävän kanssa kävelyllä ja oli napsinut muutamia kuvia sinisestä hetkestä lumen keskellä. Kotimme näkyy kävelytieltä, kun puita on kaadettu.
 Vanha pihapiiri on myös lumen kourissa.
 Tammikin on saanut lumipeitteen. Paikkakunnallamme on ollut sähköt pois kaikista talouksista.
 Meillä päin sähkökatkos kesti n. 15 tuntia ja sai jo siinä ajassa tajuamaan mitä on olla ilman sähköjä.
Sähköt saimme takaisin aamulla aikaisin ja elämä jatkuu. Kauniit ovat lumiset maisemat, mutta valtava lumisade vuorokaudessa aiheutti monenlaista huolta jo viranomaislle ja yksittäisille talouksille.

Minun viikonloppuni on kulunut askartelujen parissa. Nyt viimeksi olen tehnyt rautalankaenkeleitä. Sain myös jouluverhot silitettyä ja ikkunaan laitettua. jokohan sitä viikolla virittelisi valoja......

maanantai 16. marraskuuta 2015

Mammojen huvipuisto ;)

Voi mahoton kun on kiirettä pitäny!!!! Nyt jos koskaan mammeli oli ylläolevan kuvan kopio, kun ravasin Kädentaitomessuilla lauantaina! Kyllä oli niin lystiä ja mukavaa, että en ehtiny juuri vessaan enkä syömään koko päivänä. Seisoviltaan hörppäsin kahvin ja sämpylän ja lennossa suklaapehmiksen polttoaineiksi. Olin varautunut päivään pukeutumalla suht kevyesti, hyvillä kengillä ja perässä vedettävällä kassilla. Taisteluvarustus oli siis kohillaan ja jaksoin mainiosti käydä kaikki osastot läpi. Mitään näytöksiä en joutanut katsomaan.

Kaikkea mukavaa löysin.....ohjeita ja ideoita, muutaman joululahjan, korttitarpeita, huopaa, villaa, korutarpeita, kankaan koviketta, lasihelmiä, askartelumassaa, nauhoja, nappeja ja nippeleitä ym. Tänään lapsoset kyseli töissä, että missä mammeli oli ollut kun oli ranneke kädessä? Kerroin, että mammojen huvipuistossa! ;)

perjantai 13. marraskuuta 2015

Kädentaitomessut

Jipii huomenna pääsen Tampereen kädentaitomessuille!!!! Ensin käyn Verkarannassa Taito Pirkanmaan tiloissa katsomassa näyttelyä ja sitten saan loppupäivän katsella mitä messuilla on uutta ja kivaa. Jos nähdään siellä niin käydään vaikka kahveilla ;)

torstai 12. marraskuuta 2015

Syysistutukset haudoille 2015

 Isäni ja veljeni hauta sai tänä vuonna tälläisen syysasun.
 Kun katson blogihistoriani kävijöiden hakusanoja on yksi suositumpia ollut otsikoilla syysistutukset. Niimpä ajattelin laitta tämän syksyn hautaistutuksista kuvat. Tähän on haudattu Mummuni, pappani ja muita äidin puolen sukulaisia.
Muistatteko kun kysyin aihetta Tuomasmessualttariin? Tälläinen siitä tuli......klikkaa kuvaa suuremmaksi niin tavoitatko sanoman?

maanantai 9. marraskuuta 2015

Viikonloppuna

 Lauantaina oltiin juhlimassa Prinsessan 3v ja Tähtisilmän 5v synttäreitä.
 Ei varmaan tarvitse paljon kertoa mitkä hahmot on nyt mieleisiä sankareille ;)
 Pöydässä oli ihania herkkuja :) Miniämme on niin hyvä leipomaan!!!
 Sankarit ja serkku 3v herkuttelivat ja leikkivät yhdessä. Vieraita oli paljon koko päivän, menoa ja meininkiä myös.
 Prinsessa rakastaa vaatteita
 kesken juhlien piti viikkailla uusia saatuja ihanuuksia
 Vaatteet olivat yhtä mieleisiä kuin lelulahjatkin. On kiva Prinsessalle ostaa vaatteita kun ne ovat tytön lisäksi vanhempienkin mieleen.
Sunnuntaina olimmekin sitten lapsenlapsen 9v jääkiekkoturnauksessa. Mammalla silmät vaan napitti Teppo Nummista, joka oli perheineen paikalla, koska hänen poikansa pelasi myös. Olen aina arvostanut Teppo Nummista pelaajana ja kyllähän hänessä on myös "silmänruokaa". Kiva oli seurata kuinka Numminen kohteli junioreja kannustavasti ja sydämellisesti. Vaikka itse on ollut tähti niin silti se ei näkynyt millään tavalla hänen käytöksestään. Niin ja pelasi se mamman poikakin hyvin, vaikka pelit hävisivätlin :)

perjantai 6. marraskuuta 2015

Isäni ja Kukkutäti

Aloin keräämään savikukkoja kirppikisiltä. Minulla on tällä hetkellä 3 kukkoa kotona ja yksi vanhassa torpassa. Vanhan torpan kukko on rakkain. Se on sininen ja sain sen n.48 vuotta sitten. Syntymäkotini oli Tampereella Kullervonkadulla, Asuimme Tampellan taloissa, jossa asuin Tampellan työntekijöitä. Meidän talomme asukkaat olivat yksinäisiä naisia. Sihen aikaa heitä kutsuttiin vanhoiksipiioiksi ei siis sinkuiksi;) Isäni oli niiden talojen talonmies. Olin hyvin sosiaalinen lapsi ja kävin monilla asukkailla kyläilemassä usein. Mieleeni on jäänyt Taavi, Hilma, Rirva ja kukkutäti. Kukkutäti sai nimensä siitä, että hänellä oli noita savikukkoja. Minulle hän antoi lahjaksi sen sinisen "kukkopillin". Huusin aina hänen postilaatikostaan, että avaa kukkutäti ovi, nään  olet siellä sisällä! Hih en tainnut olla aina mieleinen vieras,vaikka kiltti hän minulle aina oli. Yhdeltä tädiltä sain aina peltirasiasta mustia kuviokarkkeja. Hilma ja Taavi antoi minulle hevostaulun, joka on tehty savesta. Sekin on torpassa tallella.

Rakkaudella muistan lapsuuskotiani, jossa oli kaksi huonetta ja keittokomero. Kaikki oli vaatimatonta ja pientä. Isäni oli mielestäni taitava ja kaikki osaava. Siihen aikaan talonmies oli jokapaikahöylä ja teki monen ammattiryhmän töitä ja minä kuljin hänen mukanaan. Monet sulakkeenvaihdot ym. olin isän mukana. Iäni nikkaroi kaikenlaista. Hän teki jopa asuntovaununkin alusta pitäen itse. Se oli kuulemma toinen joka on rekisteröity Tampereella.

Isäni oli myös hyvin edistyksellinen siinä mielessä, että hän hoisi lapset hyvin, laittoi ruokaa, siivosi, ompeli nappeja ja jopa ompelukonettakin käytti. Oikeastaan en tiedä mitään mitä hän ei osannut. Rakkaimpia muistoja ovat ne kun olin kipeänä niin isäni siveli rintaani Vick-rasvaa ja olo tuntui heti paljon patemmalta. Muistan myös kun hän kuori puukollaan minulle omenan spiraalimallisesti ja otti lopuksi omenasta palan omaan suuhunsa ja sanoi minulle, että tämä on verotus;) Kun minulla heiluivat hampaat hän puukollaan teki ruisleivän palaan siivut, että sain helpommin haukattua.

Näin Isänpäivän lähestyessä tulee mieleeni nämä asiat omasta Isästäni, joka kuoli 2003. Kiitollisena ja rakkaudella muistelen Isääni ja kiitän hänestä Taivaan Isää. Vien hänen haudalleen kynttilän sunnuntaiksi. Käykää tekin katsomassa Isäänne jos  hän on elossa ja sanokaa hänelle kuinka tärkeä hän teille on :)

lauantai 31. lokakuuta 2015

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivää vietetään Kivimäessä muistaen kiitollisena menneitä rakkaita. Neiti kävi tänään sytyttämässä kynttilät Martti-Vaarinsa, Enonsa ja menneiden sukupolvien haudoille. Tällä hetkellä hautuumaa on kaunis valomeri! Hyvää Pyhäinpäivää kaikille lukijoillenikin!

Mammelilla oli mukava päivä. Saimme viettää nyyttikestien ja Joulu-korttiaskartelujen merkeissä Näpsä-porukalla pikkujouluja Niina-Näpsäläisen mökillä :) Aika meni nopeasti ja uusia ideoita sai taas omaan reppuunsa varmaan jokainen. Toiset jäivät vielä saunomaan ja paljuilemaan kun mammeli lähti kotiin.vatsapullollaan herkkuja:) Muuten ei olisi mitään kiirettä ollut kotiin, mutta kun vanhimman lapsenlapsen ja mammelin yhteinen leffa-ilta odotti. Olemme katsoneet yhdessä melkein kaikki James Bondit ja pitihän sovitusta pitää kiinni. Kamalasti ei nuo leffat kiinnosta, mutta tämä on se "meidän juttu" niin se on minullekkin tärkeä. Nuorimies kaipaa jännitystä ja jos mamma kelpaa vielä kaveriksi niin hyvä niin!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Miau


Syyslomareissusta Tallinnasta ostin meille tämän kisu mamman. En voinut vastustaa, kun pikkupennut oli mammalla taskussa. Kisu oli myytävänä sisustusliikkeessä ja pituutta sillä on n.45cm.

Ostin myös koruja, käsi- ja reissulaukut, käsityötarvikkeita, jouluisen kaitaliinan ja huiveja. Ennen ostin aina lapsille kaikelaista, mutta nyt olen alkanut ostamaan enemmän itselleni. Lastenlapset saivat vain pikkutuliaiset ja karkkia laivalta.

Viikot menevät ihan liian nopeasti....en meinaa pysyä perässä! Huomenna on iltapalaveri töissä ja Näpsäänkin pitäisi vielä ehtiä. Perjantaina vietämme Näpsä-ystävien kanssa pikkujoulua nyyttäreiden ja joulukorttitalkoiden merkeissä. Sunnuntaiksi minua pyydettiin tekemään Tuomas-Messuun pikkualttari aiheena  anteeksi antaminen. Olisiko ideaa teillä? Minulla on vähän ajatusta minkälaisen tekisin, mutta olen vähän epävarma....

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Iso tyttö jo

 Tänään synttätikahvia on juotu naapurissa lastenlasten kunniaksi. Mammeliakin muistettiin vaikka ikää on jo liikaa ja lissää tuli tänään.....Kyllä hirvittää ;)
 Äidiltä sain kukkia ja hierontalahjakortin. Neiti osti Muumimamma mukin ja karkkia. Kyllä tytär tietää äitinsä intohimot...Nougatsuklaa, dagapoo, suffeli, susu ja hopeatoffee :)))
 Esikoiselta ihana kanataulun,
Maalla-lehden ja IHANAN Peppi Pitkätossu kortin.

Naapurin pojilla oli paljon vieraita ja herkulliset synttäritarjottavat. Huomenna sitten alkaa taas arki ja arjen työt....Niin NE KURAHOUSUKELIT..........

torstai 22. lokakuuta 2015

Synttäreitä

 Meidän poppoossa on monella synttärit näin loppuvuodesta. Tyttären/naapurin pojista nuorin täytti juuri 1v ja kohta vanhin täyttää 12v. Sunnuntaina juhlitaan näitä rakkaita poikia:) Mammeli täyttää taas myös vuosia lähiaikoina. Tuntuu että nykyisin yhä useammin on omat synttärit;)
Tähtisilmä täytti myös tällä viikolla 5v ja Prinsessa kohta 3v. heidän juhlansa on marraskuun alussa. Ihanaa päästä myös näiden rakkaiden juhlaan:)

Vuodet menee niin nopeasti ja mammeli ei meinaa perässä pysyä! En meinaa millään ymmärtää, että omat lapset ovat jo kaikki aikuisia ja lastenlapsiakin on Siunaantunut jo 6 :) Kiitollinen olen kun saan seurata heidän kasvamistaan ja kuunnella mukavia juttuja. Kaikki heidän ilonsa ja surunsa tuntuu mamman sydämessä!

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syyslomareissusta kotiuduttu

 Tallinasta terveisiä! Menomatkalla laivalla auringonlaskua ihailtiin.
 Vaarin vanhankaupungin "portin" alla ikuistin.
 Kukkaset kauniit kertaalleen kuvasin.
 vanhassa kaupungissa kuljettiin käsikädessä
 ja ostoksilla onnuttiin;)

Värikästä välipalaa välillä vauhdikkaasti Virukeskuksesta valittiin.

Reissu meni mukavasti ja vaari pysyi kivasti mammelin perässä kun siellä innoissani halusin moneen paikkaan. Busseilla 2 ja 11 kuljettiin ja Ulemaste kauppakeskus tutkittiin. Tallink city hotellissa yövyttiin pari yötä ja Troikassa syötiin herkullinen illallinen. Vaaria nauratti mammelin touhut kun tulkkasin englantia puhuvaa miestä Virolaismyyjälle...vitosen englannilla;) Taas vaari ihmetteli mammelinsa salaista kuntoa.....nimittäin se huippukunto ilmenee vaan reissuissa ja lähinnä pikkuputiikeissa:)

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Viime hetken vinkkejä???

Kesän kukat on nyt tässä ja ne pitäis saada talven yli hengissä säilymään. Onko vinkkejä dianan ja maljaköynöksen hoitoon talven yli?
Tarvitsisin nyt myös vinkkejä Tallinan reissua varten. Oletteko käyttäneet paikallisia busseja? Minä olen liikkunut siellä tähän asti jalan tai taksilla. Nyt kiinnostaisi mennä Ulemiste kauppakeskukseen bussilla. Oletteko käyneet tuossa kyseisessä kauppakeskuksessa? Kannattaako käydä? Itse en ole siellä käynyt, mutta on kuulemma Tallinan suurin.

Vaarin kanssa lähdetään pienelle syysloma reissulle:) Sain pienen erävoiton, sillä Vaari ei yleensä lähde Tallinnaan, mutta NYT lupasi, kun osasin houkutella ;) HIH!

Vanhaan kaupunkiin mennään kävelemään tietenkin ja syömään Troikkaan........ ja...ja..ja

lauantai 10. lokakuuta 2015

Syysistutuksia pihapiiriin 2015

 Vaarin kanssa lähdimme maitokärryt kukkuroillaan hakoja ym. hautausmaalle laittamaan haudat syyskuntoon. Callonat ja havut koristaa nyt hautoja. Kynttilälyhdytkin veimme ja nyt ne siellä kauniina palaa meinneille polville. Myöhemmin ehkä muistan ne kuvata ja julkaista täällä.

Pihapiiriin tein myös joitakin syysistutuksia silmien iloksi. Aitan nurkalle pataan ja
 torpan seinälle.
 Risuaidan päätyyn
Talomme rappusille.

Huomenna ehkä lisää vielä istutuksia, mutta aamusta menemme Jumalan palvelukseen ja kirkkoherramme ja suntiomme läksiäisiin. Molemmat jäävät eläkkeelle ja molempia jäämme kaipaamaan:)

torstai 8. lokakuuta 2015

Eskari ja viskari

 Kävin "kylässä" päiväkotimme eskarissa ja huomasin katossa koristeena olevat A-kirjaimet. Lapset olivat tehneet värikynänpätkistä hienoja A.kirjaimia samalla kun tutustuivat tähän kirjaimeen.


Kuulin, että I-kirjainkin on jo tullut tutuksi. He myös ompelivat vohvelikankaalle kyseisen kirjaimen ja näin se jää mukavasti mieleen. Mikähän kirjain on seuraavaksi ja mitenkähän se on aikomus toteuttaa?

Meidän päiväkodissa on ihana eskari! Siellä on 21 lasta, 2 lastentarhanopettajaa ja 2 avustajaa. Osatoillamme ei paljon ole yhteistyötä, kun on omat opetussuunnitelmat. Ulkona näemme päivittäin ja yhteisiä laulu ym. hetkiä vietämme välillä liikuntasalissamme.

Meidän 3-5 vuotiaiden ryhmässä missä itse työskentelen on tällä hetkellä 21 lasta, lastentarhaopettaja ja 2 lastenhoitajaa. Meidän viskarit siis 5-vuotiaat tekevät ja pelaavat haastavimpia juttuja kuin pienemmät kun toimimme välillä pienryhmissä. Meillä on ihana ryhmä ja ryhmäkokokin on sopiva. Tällä hetkellä meillä on teemana Suomen metsä ja sen eläimet. Teimme oman pienoismetsän sisälle lasten metsäretkellä keräämistä sammaleesta, risuista, varvuista, oksista ym. Nyt viikottain ilmestyy metsään uusia eläimiä. Tällä viikolla on ilmestynyt ketut, mäyrät ja hämähäkit. Olemme laulaneet aiheeseen sopivia lauluja ja teimme myös kettunaamarit.

Vaikka korvat on välillä kovilla ja väsyttää työpäivän jälkeen niin silti koen työni mukavaksi ja sillä on merkitystä! Tämän päivän lapset tarvitsevat aikuista joka on läsnä ja välittää :)