tiistai 12. maaliskuuta 2013

Pääsiäsjuttuja Pentikiltä

 En saanut päiväsaikaan kuvatuksi lauantain ostoksiani ( illalla kuvani tulevat huonoja...syy kamerassa ja ottajassa), joten otin nämä kuvat Pentikin sivuilta.

Sain siskoni pesueelta synttärilahjaksi lahjakortin, jolla täydensin Pentikin Aino-astioita. Yritän kuvata ne ja näyttää mitä kivaa löysin. Minulla onkin nyt jo mukavasti Aino-sarjaa josta tykkään:)

Tälläiset pikku ja vähän isompi pupu lähtivät kivimäkeen ilostuttamaan meitä.
 Lasisen kanan ja
munan halusin myös ostaa pääsiäiskattaukseen mukaan. Pikkuhiljaa täytyy alkaa laittamaan keittiöerkkeriin keväistä ilmettä ja tuoda vihreitä tekstiilejä esille.


Esikoisen työt ovat alkaneet hyvissä merkeissä ja pikkuisen hoitopäivät myös. Vielä uudet aikuiset ujostuttaa, mutta toiset lapset kiinnostaa. Tänään murunen nukkui vaunuissa 3tuntia 45 min ja söi hyvällä ruokahalulla ruokansa......Joten äiti voi olla rauhassa opetella uutta työtänsä:)

Rakas "vakkarilukijani ja kriitikkoni" siis nuorempi poikamme ja hänen perheensä pääsee tämän kuun lopussa muuttamaan ensimmäiseen ihan ikiomaan kotiin....Avaimet he saavat jo tällä viikolla:) Muistan kuin eilisen päivän, kun Vaarin kanssa ostimme ensimmäisen oman kodin vuonna.-82...voi sitä nuorta onnea. Kerronpa joskus siitäkin;)

3 kommenttia:

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Tosiaankin, pääsiäiskoristeita vois jo kaivaa esille. En tosin paljon yleensä laita mutta jotain kuitenkin :)

Maireanna kirjoitti...

Minulla kukkopoika jo komeilee sohvapöydällä..
Siitä se alkaa..pääsiäisen tulo, vaikka ulkona onkin melkoinen pyry!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihania ostoksia! Tuollaista lasista kanaa olen minäkin katsellut sillä silmälle, että ostaisko...:)
Mukavaa, että pikkuinen viihtyy hoidossa.